Pidetään sadepäiviä

Olen aina kadehtinut rakennustyötä, kun siellä vietetään harjannostajaisia. Harvassa muussa työssä on samanlaista tietyn vaiheen juhlarituaalia ja kuitenkin se olisi innostuksen kannalta niin äärimmäisen tärkeää.

Ennen työssä oli huokoisuutta, kun kaikkea ei ollut kiristetty viimeisen päälle. Työn rytmiin ei enää sisälly luonnollisia suvantovaiheita. Kaikki on mahdollisimman tarkkaan tulosohjattua ja tavoitteet tarkkaan asetettu. Parhaassa tapauksessa sellainen motivoi: on hienoa nähdä, että saavuttaa tuloksen. Pahimmassa tapauksessa se lannistaa tai lamauttaa. Tavoite on joko liian korkealla tai sitten se saavuttamisesta ei saa mitään palkintoa

Nyt kun lomautetaan ja irtisanotaan voi joillakin työpaikoilla syntyä tilanne, että töitä on liiankin kanssa. Ja sellainen tilanne syntyy varsinkin silloin kun talous alkaa taas vetää. Nyt jos koska tarvittaisiin suvantovaiheita raskaiden työrupeamien väliin.

Ennen, kun suurin osa työstä tehtiin paljaan taivaan alla, oli välillä sadepäiviä. Sellaisia päiviä jolloin oli pakko ottaa vähän iisimmin, rasvailla koneita ja teroittaa työkaluja tai sitten vain tappaa aikaa kunnes sade loppuu. Pitäisikö työpaikoilla sopia arvotuista ”sadepäivistä”. Muutaman kerran vuodessa bingonumeroiden arvontakoneen näköinen vehje poimisi sadepäivän tai päiviä. Sadepäivästä kuulutettaisiin vasta aamulla jo töihin tulleille.

Sadepäivänä ei olisi lupa tehdä mitään varsinaisesti tuottavaa työtä. Pitäisi jutella kavereiden kanssa, lueskella romaania tai ottaa pienet torkut työtilan lattialle levitetyllä patjalla. Tai sitten työpaikalle tulisi taiteilija tai vapaa-ajan ohjaaja – sellainen virallinen leikittäjä, joka laittaisi meidät tanssimaan, laulamaan ja leikkimään. Tai sitten kaivettaisiin esiin pelikortit tai kaikki vanhat lautapelit ja pelattaisiin niitä. Tai sitten voitaisiin kilpailla vauhdittomassa pituushypyssä. Kuinkahan monta desimaalia tällä keinolla tulisi lisää pituutta keskimääräiseen eläköitymisikään, joka nyt on 61,4 vuotta. Ei se sitä ainakaan pienentäisi.

Tuntuu hassulta puhua työurien pidentämisestä ja paremmasta työelämästä, kun samanaikaisesti osalla ihmisistä on vaikeuksia edes säilyttää omaa työpaikkaansa. Tällaisessa tilanteessa se on itse asiassa vieläkin tärkeämpää. Muutosvaiheissa saattaa unohtua, että juuri nyt on tärkeää pitää mielessä, ettei työ kuormita liikaa ja että työ tehdään turvallisesti.

Televisiosta tulee taas kaikkien poliisisarjojen äiti Hill Street Blues. Minua viehätti aina ylikonstaapeli Esterhausin joka aamuinen isällinen käskyjaon lopetus ”Let’s be careful out there!” Kömpelö suomennos voisi olla vaikkapa ”Ja sitten muistakaa: turvallisuus ennen kaikkea”. Nyt se on ajankohtaisempi kuin koskaan.

Niin, että olkaa varovaisia ja pidetään sadepäiviä!

Ismo Suksi
www.klinikka.fi:n päätoimittaja

Tähän Näkökulmia-osioon kerätään työelämän asiantuntijoilta pieniä ja suuria, vakavia ja vähemmän vakavia avauksia siitä, miten työelämästä voidaan kehittää vähemmän kuormittava ja kaikella tavalla palkitsevampi. Juttujen vaihtumistahti on aluksi hitaampi, mutta pyrimme noin yhteen juttuun kuukaudessa. Kaikki kirjoitukset ovat kirjoittajiensa omia mielipiteitä.